Miksi puu on niin suosittu sisustusmateriaali

Puu on kuin viini. Sekin paranee vanhetessaan, eikä koskaan menetä kauneuttaan. Vaikka uusia materiaaleja kehitetään koko ajan, puu on säilyttänyt suosionsa myös sisätiloissa. Mutta mihin sisustajien uskollisuus puuta kohtaan perustuu? Miksi puu on monelle sydämen asia?

Puu sisustusmateriaalina

Puurakentamisella on vuosisataiset perinteet ihmisten rakentaessa koteja ja asioita niiden sisälle perinteisistä puulattioista laatuhuonekaluihin.

Monikäyttöisyytensä lisäksi puulla on muitakin erinomaisia ominaisuuksia:

  • Se on vahvaa ja kestävää, ja siksi pitkäikäinen ratkaisu.
  • Se on helppo materiaali työstää sekä ammattilaisille että kotinikkaroijille.
  • Sillä on monia hienoja ominaisuuksia. Saarni, mänty, tiikki, tammi, pyökki, mahonki ja kaikki muut puulajit (erityisesti lämpökäsitellyt) ovat kaikki ainutlaatuisia sekä ulkonäöltään että ominaisuuksiltaan.
  • Puu on luonnonmateriaali, ja jos se on sertifioitu esimerkiksi FSC- tai PEFC-sertifikaatilla, se on korjattu vastuullisesti hoidetuista metsistä kestävän metsänhoidon periaatteiden mukaisesti.

Nämä ominaisuudet yhdessä puun kauneuden ja lämmön kanssa tekevät siitä ihanteellisen sisustusmateriaalin.

Puu tämän hetken sisustustrendeissä

Sisustussuunnittelijoille ja arkkitehdeille puumateriaalien käyttäminen on jo pitkään ollut sydämen asia. Kestävän kehityksen merkityksen kasvun myötä arkkitehdit ovat ryhtyneet soveltamaan biofiilisen suunnittelun periaatteita sekä sisälle että ulos. Kasvit ja puutehosteet tarjoavat helpon tavan ottaa luonto osaksi kodin sisustusta.

Puuta suositaan kuitenkin myös monista muista syistä, kuten siksi, että se täydentää hienosti muita materiaaleja. Työpaikoilla puun suosiota selittävät osaltaan tutkimukset, joiden mukaan puu voi sisäkasvien tapaan vähentää stressiä ja parantaa myös ihmisten fysiologista terveyttä.

Erään tutkimuksen mukaan työntekijöistä, joilla oli ympärillään vähintään kahdeksan puupintaa, 82 prosenttia oli joko tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä työhönsä. Heillä, joilla puupintoja ei ollut, vastaava luku oli 53. Sisustuksellisena elementtinä puu parantaa työtyytyväisyyttä ja lisää ihmisten luovuutta ja tehokkuutta.

Sen jälkeen, kun globaali pandemia ajoi yhä useammat etätöihin, suunnittelijat ovat intoutuneet luomaan luonnon inspiroimaa tunnelmaa myös koteihin. Puuta hyödynnetäänkin sisustuksessa nyt hyvin monin tavoin kokonaisista rakenteista yksittäisiin elementteihin.

Thermory_thermo-ash_flooring_medium

Sisäkäytössä puu tarjoaa monia lyömättömiä hyötyjä:

1. Kestävyys

Kuten yllä jo todettiin, puu on hyvin kestävää, ja siksi monien sisustajien suosiossa. Se on luonnonmateriaali, jonka kauneutta pienet tekstuuri- ja värivaihtelut vain lisäävät. Se myös ikääntyy tyylikkäästi ja vaatii hyvin vähän hoitoa. Tämä kaikki tekee puusta erinomaisen vaihtoehdon sekä koteihin että liiketiloihin. Oikein käsiteltynä puu sopii myös keittiöihin sekä kylpyhuoneisiin, kylpylöihin ja muihin kosteisiin tiloihin.

 

2. Ympäristöystävällisyys

Luonnonmateriaalina puu ei rasita ympäristöä samalla tavalla kuin jotkut muut sisustusmateriaalit. Puun käsitteleminen vapauttaa vähemmän ympäristölle ja terveydelle vahingollista hiiltä.

Lisäksi puu eristää tehokkaasti ja pitää sisätilat mukavan viileinä tai lämpiminä aina tarpeen mukaan. Se myös vaimentaa ääniä ja parantaa näin ihmisten henkistä hyvinvointia.

 

3. Edullisuus

Kun miettii puun hyötyjä, ja sitten sen hintaa, tulos on hämmästyttävä. Sisustusmateriaaleja vertaillessa puun hinta-laatusuhde on erinomainen. Näyttävien seinäpintojen luomiseen ei kulu paljon materiaalia, ja asentaminen on nopeaa ja vaivatonta.

 

4. Esteettisyys ja mukautuvuus

Puu ei ole vain esteettisesti kaunista, vaan myös monikäyttöistä, kun tilaan halutaan tuoda charmia, lämpöä ja maanläheisyyttä. Terasseista verhoukseen ja lattioihin, puu on erinomainen materiaali myös kotien sisustusratkaisuja miettiville. Oikein käytettynä puu voi muuttaa minkä tahansa tilan rauhan keitaaksi.

Puun käsitteleminen on helppoa. Maalaamalla huoneeseen saadaan tuotua lisäväriä ja jos puun alkuperäinen väri halutaan palauttaa, sen voi hioa.

Lämpökäsittelyn puun väri on syvä ja täyteläinen, mikä tekee siitä erinomaisen vaihtoehdon eksoottisille puulajeille.

 

5. Inspiraation lähde

Rauhoittavien ominaisuuksiensa lisäksi puu taipuu monenlaisiin visuaalisiin ja esteettisiin ratkaisuihin. Eri profiileja yhdistelemällä tilaan voidaan luoda mielenkiintoisia tekstuureja, jotka ovat kirjaimellisesti käsin kosketeltavissa.

Puuta voidaan hioa, maalata tai lakata tarpeen mukaan. Thermoryn Igniten musta, kohokuvioitu pinta muistuttaa hiillettyä puuta, mutta ei nykytekniikan ansiosta tahraa. Drift näyttää tyylikkäästi ikääntyneeltä harmaalaudalta luoden tilaan rustiikkia tunnelmaa.

Myös täysin käsittelemättömällä puulla voidaan luoda erilaisia tyylejä ja näyttäviä elementtejä, joissa puun ominaisuudet ja esteettisyys pääsevät oikeuksiinsa. Puu istuu mihin tahansa sisustustyyliin ja värimaailmaan.

Esimerkkejä puun käyttämisestä osana nykyajan sisustusta

Puulattiat

Puulattialla tarkoitetaan tyypillisesti parkettia. Puuparketti näyttää tyylikkäältä ja tuo kotiin lämpöä. Lämpökäsiteltyjä lattiatuotteita on saatavana montaa eri paksuutta, pituutta ja leveyttä, jolloin ne on helppo asentaa kotiin, toimistoon tai vaikkapa ravintolaan antamaan tilaan ”sitä jotakin”.

Puuseinät ja -paneelit

Puu on ihanteellinen seinä- ja paneelimateriaali. Puuverhouksella pystytään luomaan suojaisia, kauniita tiloja niin ulos terassille kuin sisälle esimerkiksi ruoka- tai olohuoneeseen. Puu on myös hyvä materiaali erilaisten tehosteseinien ja muiden näyttävien elementtien luomiseen. Luonnonmateriaalina se lisää sisustukseen lämpöä.

Puuhuonekalut

Klassiset huonekalut valmistetaan yleensä puusta, vaikka kodeissa näkee myös muovisia vaihtoehtoja. Puu mielletään usein visuaalisesti tietyn näköiseksi tai väriseksi, vaikka tosiasiassa puuta voidaan käsitellä ja maalata lukemattomin eri tavoin.

Thermory Ignite kitchen island

Puukatot

Vanhoissa rakennuksissa toinen kerros tavattiin rakentaa raskaiden puuparrujen päälle. Nyt parrut toimivat tyylikkäänä, klassisen kauniina sisustuselementtinä. Myös muunlaiset puusta tehdyt kattoratkaisut ovat nykyään suosittuja.

Puuovet ja -portaat

Jos lasia tai muovia ei haluta käyttää, sisäovet ovat yleensä puuta. Jotkut viimeistelevät oven kerroksella maalia, jonka läpi oven kaunis puupinta pääsee kuitenkin näkymään.
Sama pätee puuportaisiin. Puusta valmistetut portaat ovat paitsi kauniita, myös helppohoitoisia, ja säilyttävät ominaisuutensa vuosikausia.

Puusaunat

Puuseinät tekevät saunasta lämpimän ja kutsuvan näköisen. Saunoissa puun suosiminen ei johdu kuitenkaan pelkästään niiden esteettisestä arvosta. Kuumassa ja kosteassa esimerkiksi kipsi- ja lastulevyseinät menisivät nopeasti huonoon kuntoon, mutta puu kestää olosuhteita erinomaisesti. Lämpöpuu sopii saunaan erityisen hyvin, sillä se pysyy viileänä, eikä ole koskaan liian kuumaa koskettaa.

Puun estetiikka on ajatonta

Puu on klassinen, ajaton materiaali, joka pysyy muodissa myös tulevina vuosina.

Se on monikäyttöinen ja mukautuva, ja istuu myös nykyajan sisustustrendeihin. Puu voi näyttää rustiikilta tai hyvinkin modernilta ja nykyaikaiselta, ja tuoda samalla kotiin tai työpaikalle lämpöä ja kotoisuutta.

Puu on kaunis, universaali ja monikäyttöinen materiaali, joka on helppo yhdistää muihin materiaaleihin ja tekstuureihin, ja joka siksi on säilyttänyt suosionsa myös moderneissa sisustusratkaisuissa.

Tutustu Thermoryn laajaan puutuotevalikoimaan ja löydä itsellesi paras tapa tehdä kodistasi kotoisa ja kaunis. Tutustu Thermoryn uudistettuun sisätuotevalikoimaan.

Related posts

Miten puiset säleikköseinät muuttavat sisätiloja

Uusi nouseva trendi on lumonnut kotitalouksia ympäri maailmaa. Puiset säleikköseinät ovat esteettisesti viehättäviä ja visuaalisesti mielenkiintoisia...

Thermory Design Awards: palkitut projektit

Thermory Design Awards -palkinnot jaettiin osana Thermoryn 25-vuotisjuhlavuotta tunnustuksena...

Thermory Benchmark thermo-ash cladding D31 and Thermory Shingles thermo-ash shingle panel, ÖÖD house

Pientaloliike on osa kestävää asumista

Pientaloliikkeen suosio on kasvanut viimeisten kymmenen vuoden aikana, mutta miksi? Liike perustuu minimalistiseen elämiseen: mitä vähemmän tavaraa...

Puulla on myönteisiä vaikutuksia terveyteemme ja hyvinvointiimme

Puu on kestävä ja monipuolinen materiaali, jolla on lähes rajattomasti käyttökohteita. Puuta voidaan käyttää sisustusmateriaalia seinissä ja...

Hankinta: vain paras kelpaa

Kun valitsemme tuotteidemme raaka-aineeksi puuta, meille on tärkeää, että puu on mahdollisimman laadukasta, sen ekologinen jalanjälki on mahdollisimman...

Thermory Benchmark thermo-pine cladding

Puu rakennusmateriaalina

Puuta on käytetty paljon läpi arkkitehtuurin historian. Puuta on käytetty rakennusten runkomateriaalina, julkisivuissa ja sisustuselementtinä. Puiset...

Thermory Benchmark thermo-ash decking and cladding, Maidla Nature Resort in Estonia

Biofiilinen suunnittelu – miksi ja kenelle?

Arkkitehtuurissa ja sisätilojen suunnittelussa valtaa alaa luonnollisten materiaalien ja elävien kasvien hyödyntämisen trendi, jolla pyritään...

Thermory Benchmark thermo-ash cladding D4 and D4sg2, developer Interfaca

ASUNTOESITTELY: modernia hollantilaista maaseuturakentamista

Tämä kaunis, moderni rakennus sijaitsee hieman odottamattomassa paikassa. Metsän läpi kuljettuasi saavut aukealle, josta avautuu näköala viereiselle...

Tähän postaukseen liittyvät projektit