Lämpökäsitelty puu – mitä se on?

Miten puiset viikinkilaivat kestivät meriveden syövyttävän vaikutuksen? Pohjoiset merenkulkijat tapasivat käsitellä puunsa tulella. Nykyinen ymmärryksemme lämpökäsitellystä puusta on peräisin suomalaisilta, jotka 1990-luvulla kehittivät nykyaikaisen lämpömodifiointitekniikan. Mitä lämpökäsitelty puu sitten tarkalleen ottaen on? Lyhyesti sanottuna se on puuta, joka on tehty äärimmäisen kestäväksi modifioimalla sitä lämmön avulla.

Kestävyyden lisäksi lämpökäsittely antaa puulle lukuisia muitakin ominaisuuksia tehden siitä hyvin suositun rakennusmateriaalin. Mitanpitävyyden parantuessa puu ei reagoi ilmankosteuden muutoksiin ja on siksi erinomainen vaihtoehto ulkoverhouksiin, terasseille, saunoihin ja lämmitetyillä lattiapinnoille. Lämpöpuu yksinkertaisesti imee vähemmän kosteutta kuin käsittelemätön puu, eikä siksi ole niin altis homeelle tai lahoamiselle. Lisäksi se kestää lämpöä paremmin. Parannuksista huolimatta puu säilyttää sen luonnolliset ominaisuudet ja kauniin, tasaisen värin.

Muistuttaa vähän leivän paistamista

Lämpömodifiointi muistuttaa vähän leivän paistamista. Prosessi tapahtuu erityisesti sitä varten suunnitellussa lämpöuunissa. Uunissa on antureita, jotka lähettävät tietoa prosessin etenemisestä sitä tietokoneidensa ääressä valvoville asiantuntijoille.

Korkeimman mahdollisen laadun varmistamiseksi Thermory toteuttaa lämpökäsittelyn tavalla, joka on 15 vuoden kokemuksen ja kovan työn tulos. Perusmetodi on kuitenkin aina samanlainen: puun lämpötila nostetaan enintään 48 tunnin kuluessa jopa 215 asteeseen, mikä laskee puun tasapainokosteussuhdetta. Lämmittämisen jälkeen puu viilennetään. Prosessissa ei käytetä kemikaaleja, vaan pelkkää lämpöä ja höyryä.

Thermory Loo production

Saarni ja mänty

Yleisimmin lämpökäsitellyt puulajit ovat saarni ja mänty. Thermory Ash on saarnia, joka lämpökäsittelyn seurauksena on saanut syvän suklaanruskean värin. Thermory Pine on hunajansävyyn vivahtavaa mäntyä. Auringonvalolle altistuminen vaikuttaa lämpökäsiteltyyn puuhun: käsittelemättömän puun lailla sekin muuttuu ajan myötä hopeanharmaaksi, ellei sitä säännöllisesti suojata.

Thermory-puutuotteet ovat ympäristöystävällisiä ja huomiota herättävän kauniita. Kestävyytensä ja muiden ominaisuuksiensa ansiosta ne sopivat sekä sisä- että ulkokäyttöön kodeissa ja julkisissa tiloissa.

Related posts

Thermory_decking_thermo_ash

Luovia ideoita ulkona asumiseen

Tuo ulkotiloihin mukavuutta, tyyliä ja käytännöllisyyttä, jotta voisit viettää enemmän aikaa raittiissa ilmassa tulevina lämpiminä...

Thermory ash decking

Löydä inspiroivia puuterassi-ideoita

Kesä on aivan nurkan takana. Kun katsomme innokkaasti ulos ja näemme lämpötilan nousun merkkejä, se voi tarkoittaa vain yhtä asiaa – olemme valmiita...

Thermory Benchmark thermo-pine mix and match cladding

Inspiroivia puuverhousideoita ulkotiloihin

Luonnonpuuta voidaan käyttää monin eri tavoin. Kauneus ja monipuolisuus tekevät puusta verrattoman rakennusmateriaalin. Se tuo sekä sisä- että...

Thermory ash decking

Biofiilisen designin kuusi elementtiä

Biofiilisen designin tavoite on luoda tiloja, joista on hyötyä sekä ihmisten terveydelle että ympäristölle edistämällä ihmisten luontaista...

Ignite-by-Thermory-Radisson-hotel-interior-Photo-Elvo-Jakobson

Moderni versio shou sugi banista

Shou sugi ban eli yakisugi on ikivanha japanilainen tapa käsitellä puuta liekillä, jotta siitä saadaan paremmin vedenpitävää ja lahonkestävää....

Thermory_Vivid_Opaque_thermo-spruce_D4_cladding

Miksi maalattu lämpöpuu on tavallista maalattua puuverhousta parempi?

Luonnonpuuverhous on paitsi käytännöllinen, myös esteettisesti kaunis. Näyttävyyttä tavoitteleville maalattu puuverhous voi olla juuri sitä, mitä...

Thermory_Pine_Decking; aged & unoiled_Norway_photo credit Moelven Wood Prosjekt

Lämpökäsitellyn puun värin muuttuminen Thermory-tuotteissa

Puu on luonnonmateriaali, jonka väri muuttuu auringon valon vaikutuksesta vuosien kuluessa. Näin käy myös lämpökäsitellylle puulle, joka iän...

Thermory_Pine_ Decking_Profile D30_26x115_Surf Club_Estonia

Thermory ulkona: Terassit

Terassi toimii usein kodin hienoimpien ja ikimuistoisimpien hetkien näyttämönä. Lämpiminä kesäpäivinä istumme mielellämme ulkona ja nautimme...

Thermory Pine cladding

Päästä luovuutesi valloilleen Thermoryn monipuolisten paneeleiden avulla

Julkisivuun ulkoverhouksen valitseminen on iso asia. Julkisivu suojaa talon rakenteita ja sen tulee kestää vuosikymmeniä. Lämpökäsitellyt...

Thermory Benchmark thermo-pine cladding

Thermory ulkona: Verhous

Luonnonpuu tuntuu lämpimältä ja kutsuvalta niin sisällä kuin ulkona. Erityisesti ulkokohteissa on tärkeää valita materiaali, joka ei vain näytä...

Thermory Benchmark thermo-ash decking

Thermory-terassilautojen asennusjärjestelmät

Kun olet valinnut terassillesi täydelliset terassilaudat, on aika valita terassilaudoille kiinnitystapa. Terassilaudat voi kiinnittää runkoon joko niin,...

Thermory Benchmark thermo-ash decking

Terassilaudoituksen kuviot

Terassilaudoituksen suuntaa pohdittaessa vaihtoehtoja on huomattavasti enemmän kuin vain pitkittäin tai poikittain. Hieman perehtymällä ja...

Thermory Benchmark thermo-pine mix and match cladding

Oikean verhousmateriaalin valinta

Parhaan verhousmateriaalin löytäminen on tärkeää monistakin syistä. Sen lisäksi, että se pitkälti määrittää, miltä valmis rakennus näyttää...

Thermory Benchmark thermo-ash cladding D4 and D4sg2, developer Interfaca

ASUNTOESITTELY: modernia hollantilaista maaseuturakentamista

Tämä kaunis, moderni rakennus sijaitsee hieman odottamattomassa paikassa. Metsän läpi kuljettuasi saavut aukealle, josta avautuu näköala viereiselle...

Tähän postaukseen liittyvät projektit

Upeaa pihamaisemointia Helmondissa

THERMORY BENCHMARK -LÄMPÖSAARNI
ALANKOMAAT

Sauna järven rannalla

THERMORY BENCHMARK -LÄMPÖMÄNTYÄ, SISÄVERHOUS LEPPÄÄ
SLOVAKIA

Thermory Benchmark lämpömänty verhous, profiili: C4 20x52, harjattu; viimeinen: tumma ölj; Rakvere koulu; Salto Architects

Rakveren valtionlukio, Salto Architects

THERMORY BENCHMARK -LÄMPÖMÄNTYÄ
VIRO

Bensonin omakotitalo, Studio AZ Design

THERMORY BENCHMARK -LÄMPÖSAARNI
KALIFORNIA, YHDYSVALLAT

Thermory Benchmark-verhoilu lämpökäsiteltyä mäntyä, Minikin mökki, arkkitehti Mari Hunt, valokuva Maria Ilves

Minikin Hunt -minitalo, arkkitehti Mari Hunt

THERMORY BENCHMARK -LÄMPÖMÄNTY
VIRO

Kärrysauna

THERMORY BENCHMARK-LÄMPÖMÄNTY, STP LEPPÄ
SLOVAKIA

Thermory Benchmark lämpömänty verhous ja lämpösaarni terassi, Mökki Piil, arkkitehti Arsenit

Mökki Piil, Arsenit

THERMORY BENCHMARK LÄMPÖMÄNTY, LÄMPÖSAARNI
VIRO

Pelgulinnan lukio, Arhitekt Must

THERMORY BENCHMARK LÄMPÖMÄNTY
VIRO

Patiorakennus, BNLA Architecten

BENCHMARK-LÄMPÖSAARNI C5J
AMSTERDAM, ALANKOMAAT

Thermory Vivid lämpömänty verhous, Arkkitehti Catherine Pageau, Valokuvaaja Justin Rush

Treeangle-mökki

THERMORY BENCHMARK LÄMPÖMÄNTY
GEORGIA, USA

Deschutes-joen residenssi, Anacapa Architecture

TERASSIT THERMORY -LÄMPÖSAARNISTA, SISÄKATOT JA ULKOVERHOUS LÄMPÖKUUSESTA
OREGON, USA

Moderni maalaistalo, Poon Design Inc.

THERMORY BENCHMARK -LÄMPÖSAARNI
KALIFORNIA, USA

Täyspuinen järvenrantatalo, Opal Architecture

THERMORY BENCHMARK -LÄMPÖSAARNI
CONNECTICUT, USA

Passiivitalo Englewoodissa, Coloradossa

Thermory Benchmark-lämpösaarni
Colorado, USA

Thermory thermo-pine cladding

Paiden lukio, suunnittelu Salto Architects

Benchmark-lämpömänty
Viro

Thermory Benchmark thermo-pine cladding

Yksityiskoti Puolassa

BENCHMARK-LÄMPÖMÄNTY
PUOLA

Thermory thermo-pine cladding

DO Architects -arkkitehtitoimiston suunnittelema päiväkoti Liettuassa

BENCHMARK-LÄMPÖMÄNTY
Liettua

Thermory Kodiak cladding

Birch Le Collaboration House

Kodiak-lämpökuusi
Michigan, USA

Thermory Benchmark thermo-pine mix and match cladding

Gartnerlien I

BENCHMARK-LÄMPÖMÄNTY
NORJA

Thermory Spruce brushed and oiled cladding_ash decking_flooring Villart tiny house

Villartin pientoimisto

BENCHMARK LÄMPÖKUUSI
VIRO

Thermory Benchmark thermo-pine cladding

Powerhouse Telemark

BENCHMARK-LÄMPÖMÄNTY
NORJA

Thermory Pine cladding

Wilcza Poręban loma-asunnot

BENCHMARK-LÄMPÖMÄNTY
PUOLA

Yoki Treehouse Thermory Drift cladding

Yoki Treehouse

DRIFT
TEXAS, USA

Thermory Benchmar thermo-pine cladding and decking, Waterfront Norway

The Waterfront, Stavanger

THERMORY PINE VERHOUS, TERASSI JA KATTO
NORJA

Thermory Becnhmark thermo-pine

Taramea-energiansäästötalo

THERMORY PINE 26X140 MM, PROFIILI C8
UUSI-SEELANTI

Thermory ash decking

Moderni Lawrence Manor

THERMORY ASH 20X112 MM, PROFIILI D31
KANADA

Thermory Shingles thermo-ash cladding, Pipedrive office, photo Marita Mones

Pipedriven toimitilat

THERMORY BENCHMARK ASH, THERMORY ASH -PAANUT
VIRO

Thermory Benchmark Ash Cladding Noa restaurant

Ravintola NOA

THERMORY ASH 20X72/140/190 MM, PROFIILI C5, HARJATTU
VIRO

Thermory Benchmark thermo-ash decking and cladding, Nature Resort in Estonia, architect Mari Hunt, photo Elvo Jakobson

Maidla – luonnonystävän paratiisi

BENCHMARK-LÄMPÖSAARNI
VIRO

Thermory Drift cladding

Aurinkoenergiatalo Mainessa, Yhdysvalloissa

THERMORY DRIFT PLATINUM THERMO-SPRUCE CLADDING C15
MAINE, USA