Thermory, maailman johtava lämpökäsitellyn puun valmistaja, on ostanut latvialaisen VMS Timberin koko osakekannan.
Ostolla halutaan lähinnä varmistaa haapapuun saanti Thermoryn saunamateriaaleja valmistavalle Reolan tuotantoyksikölle. “Saunamateriaalien kysyntä kasvaa koko ajan, ja siihen vastaaminen edellyttää raaka-aineiden saatavuutta ja toimitusvarmuutta. Nyt toimitusketju siirtyy lähemmäksi sekä raaka-aineita että asiakkaita, mikä parantaa yhtiön tehokkuutta”, sanoo Simmo Soomets, Thermoryn toimitusjohtaja.
Thermory aikoo lähivuosina tehdä VMS Timberiin lisäinvestointeja yli 2 miljoonan euron arvosta. “Investoimme teknologiaan, jonka ansiosta pystymme tuplaamaan sahan kapasiteetin, ja lisäämään saunojen ja pientalojen tuotantokapasiteettia”, Soomets kertoo.
VMS Timberin johdossa jatkaa sahan perustaja Matiss Kuba. “Yritystä perustaessani tavoitteenani oli prosessoida puuta tehokkaasti ympäristöä säästävällä tavalla. Thermory jakaa samat arvot, ja olen iloinen, että voimme jatkaa tällä polulla yhdessä. Yhteistyön turvin meistä tulee tehokkaampia ja kehitys on nopeampaa”, sanoo Matiss Kuba, VMS Timberin toimitusjohtaja.
VMS Timber on latvialainen vuonna 2012 perustettu saha, joka tuottaa pääasiassa saunoissa käytettävää oksatonta lehtipuuta sekä jonkin verran lämpöpuusta valmistettuja saunoja ja pientaloja.
VMS Timberillä on 103 työntekijää ja vuonna 2021 sen liikevaihto oli 7,4 miljoonaa euroa. Ennen yrityskauppaa Thermory omisti puolet sen osakekannasta.
Thermory on vuonna 1997 perustettu, kemikaalivapaaseen puunkäsittelyyn erikoistunut virolaisyritys, joka valmistaa terassilautoja, sisä- ja ulkoverhouslautoja, saunamateriaaleja sekä valmissaunoja lämpökäsittelytekniikkaa hyödyntäen. Yrityksellä on tuotantolaitoksia Virossa, Suomessa, Latviassa ja Valko-Venäjällä, sekä myyntiyksiköt Yhdysvalloissa ja Saksassa. Yrityksellä on 830 työntekijää. Vuonna 2021 sen liikevaihto oli 140 miljoonaa euroa.